keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Video: Josh Hutcherson kertoo, mistä on kaikista kiitollisin

Josh Hutcherson vieraili MTV:n Josh Horowitzin haastateltavana ja kertoi mm. mistä asioista on ollut kiitollinen tänä vuonna ja mitä hän toivoo vuodelta 2013. Videon alla suomennos kyseisistä kohdista.

"Olen myös hyvin kiitollinen [vuodesta 2012]. Minulla oli paljon töitä, jotka julkaistiin tänä vuonna ja olivat aika menestyneitä, joten se oli innostavaa. Se on ehdottomasti ylittänyt odotukseni."
"Tänä vuonna minulla oli paljon ensimmäisiä kertoja. Menin ensimmäistä kertaa Pariisiin, Lontooseen ja Berliiniin, joten pääsin näkemään monia uusia paikkoja. Minulla oli mahtavaa. Lehdistökiertueella oli niin hauskaa, kun minä, Liam, Jen ja Gary lensimme ympäri maailmaa yhdessä. Liamin ja Jenin kanssa oleminen oli hienoa, koska koimme meille kaikille täysin uusia asioita. Luulen, että Liamilla oli eniten kokemusta [lehdistön] käsittelystä ihan vain hänen ja Mileyn [Cyrusin kihlauksen] takia, mutta sen kokeminen tosi mahtavien ihmisten kanssa teki siitä paljon helmpompaa."
Ja tässä Joshin toivelista ensi vuodelle:
"Itsestäänselvä asia, jonka kaikki sanovat eli parempi talous ja parempi Amerikka. Sen lisäksi me kuvaamme kaksi seuraavaa Nälkäpeliä putkeen ja sitten kuvaan taas yhden Journeyn, joten kunhan maailma ei lopu, minulle on tulossa kiireinen vuosi 2013."
Lähde 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti