maanantai 30. syyskuuta 2013

Sysimarjan suuri syyskilpailu osa 1 - taiteile itsesi Vihan liekit-gaalaan!

Tärkeä päivä 20.11. lähestyy jo kovaa vauhtia (tai ei niin kovaa. Tick, tock...), ilmestyyhän Vihan liekit-elokuva elokuvateattereihin ensi kuussa! Sen kunniaksi pistämme käytiin suuren syyskilpailun teemalla voittajat, onhan heillä tärkeä rooli tulevassa elikuvassa. Kilpailussa kaikilla on mahdollisuus ottaa mallia Peetasta ja taiteilla itsensä voittoon ja sitä kautta Vihan liekit-gaalaan!

Näin se käy...

Ideana on valita yksi alla olevista voittajiin liittyvistä tehtävistä ja toteuttaa se jollakin vapaasti valittavalla visuaalisella tavalla. Voit piirtää, maalata, valokuvata, tehdä kuvanmuokkauksen... Tai vaikka omin käsin askarrella tai muuten pistää kasaan jotakin, josta voit sitten ottaa kuvan ja lähettää sen meille. Valitse toteutettavaksesi yksi seuraavista aiheista:
  1. Valitse yksi Nälkäpelin voittajista, jonka pelin areenasta toteutat kuvan. Kuvassa voi olla areenan pohjapiirrustus tai jokin erityinen paikka tai tilanne, esim. voittohetki.
  2. Valitse yksi voittajista ja suunnittele millaisessa asussa hän esiintyi ensimmäisessä haastattelussaan voittonsa jälkeen. 
  3. Valitse jokin vyöhykkeistä ja toteuta sen voittajien kylä.
  4. Uusi vaihtoehtoinen tehtävä! Valitse yksi voittajista tai keksi omasi ja näytä meille, millainen tämän henkilön kotoaan Nälkäpeliin mukaansa ottama muisto sinun mielestäsi on.
Huom.! Tehtävissä 1. ja 2. voit myös keksiä ihan oman voittajasi, mutta silloin haluamme tietää myös hänen nimensä, miltä vyöhykkeeltä hän on kotoisin ja mitkä ovat hänen erityistaitonsa. Pientä tarinaa. ;) Jos valitset jonkun kirjoissa esiintyvistä voittajista, hänen ei tarvitse olla mukana neljännesjuhlassa (esim. Annie, Haymitch).

Säännöt:
  • Jokainen saa osallistua niin monella työllä kuin haluaa.
  • Työsi on oltava itse tekemäsi. Jos selviää, että se on kopioitu jostakin, kilpailijan kaikki työt diskataan välittömästi!
  • Palkintoja ei postiteta ulkomaille.
  • Jos olet alaikäinen, muistathan varmistaa, että sinulla on lupa lähteä Vihan liekit-gaalaan, jos voitat.
  • Sysimarjan ylläpitäjät, Mira, Sofia ja Cecilia, valitsevat voittajat.
Osallistuminen:

Lähetä osallistumisviestisi sähköpostilla osoitteeseen sysimarja@gmail.com otsikolla "Sysimarjan syyskilpailu osa 1". 
Liitä viestiin työsi (useammann voi lähettää kerralla), kerro siitä hieman ja laita mukaan myös nimesi tai nimimerkkisi, osoitteesi ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteen vaadimme heti, jotta palkinnot voi lähettää voittajille mahdollisimman nopeasti. Emme käytä osoitteita mihinkään muuhun.

Osallistuminen päättyy torstaina 31. lokakuuta klo 23:59 ja voittajat pyritään julkistamaan 3. marraskuuta. Emme kuitenkaan sulje pois muutosten mahdollisuutta!

Palkinnot:
  • Pääpalkintona on. neljä Vihan liekit-gaalakutsua. Gaala järjestetään Helsingissä marraskuussa.
  • Kaksi muuta voittajaa palkitaan kahdella kutsulla samaiseen gaalaan!
Nyt mielikuvitus laukkaamaan ja voit pian itsekin olla voittaja! Jos inspiraatio ei jostain syystä syty, myöhemmin on luvassa kilpailu, jossa kaivataan enemmän viisautta kuin taitoa. Voit kuitenkin maksimoida voittomahdollisuutesi osallistumalla kumpaankin kilpailuun, ja tähän vielä niin monella työllä kuin itse haluat!

Olkoon onni aina teille myötäinen!

16 kommenttia:

  1. Kiva kilpailu, mutta ärsyttää tosi paljo ku asuu ite täällä Oulun suunnalla niin ei tämmösellä varotus ajalla oo oikein mahdollisuutta päästä sinne gaalaan, sillä matkat,yöpyminen (varsinkin kun monesti on kaikki hotellit täynnä) syöminen maksaa maltaita! Ja haluaisin muutenki kommentoida tätä gaala järjestelmää.Miksi ei voitaisi järjestää toista gaalaa tänne pohjoisemmaksi, sillä olen varma,että kaikilla muillakaan jotka asuvat pohjoisemmassa ei ole mahdollisuutta lähteä Helsinkiin,varallisuuden tai jonkin muun syyn takia.Ja muutenki tuntuu väärältä kun aina kaikki kiinnostavat tapahtumat järjestetään Helsingissä. Kaverin kanssa mietittiin, pitäisikö laittaa adressi kiertoon vai aloittaa kapina. Gaalan pitäjien ylimmälle portaalle tämä tiedoksi, että täällä pohjoisessakin on paljon ihan yhtälailla faneja kuin etelässäkin! :) ( sen voin luvata että täältäkin virtaisi rahaa kassaan!)

    //Älkää suuttuko, en tarkoita loukata ketään tai saada raivoa nousemaan pintaan, mutta itseäni pännii tälläinen "syrjintä", että oli pakko kommentoida! Ottakaa mahdollisesti kantaa jos olette samaa tai eri mieltä. :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti meillä täällä Sysimarjassa ei ole mitään päätösvaltaa gaalapaikkaan tai -ajankohtaan. :( Jos saisin päättää, niin mä järkkäisin vaikka kaikkiin isompiin kaupunkeihin gaalan, mutta kun ei niin ei. Valitettavasti "ylin porraskaan" tuskin täältä viestiäsi näkee, päätökset kun tehdään Nordisk Filmillä (luulisin?).

      Poista
  2. Kertokaapa mulle mikä tuo gaala on? :D Multa on siis taas mennyt jotain ohi, hups. Voisin kyllä osallistua, ihan vaan koska on niin kivat tehtävät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä Vihan liekkien ennakkonäytös, en sitten tiedä onko siellä jotain muuta spesiaalia.

      Poista
  3. Sempä minä tiesinkin,mutta tulipahan purettua ainakin harmitus purettua. :d

    VastaaPoista
  4. Mites jos tekee kuvanmuokkausta, pitääkö kuvat hankkia laillisilta suvuilta joissa on ilmaisia kuvia joita saa käyttää kuvanmuokkaukseen, vai onko sallittua ottaa ihan vaikka googlesta kuvia (ja jos on, pitääkö lähde lisätä johonkin?)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kuvat ovat ns. omassa käytössä, joten voit käyttää mitä vain kuvia, mutta jos kuvat eivät ole laillisia, siitä olisi hyvä ilmoittaa meille. Esim. Flickr.comin laajassa haussa (http://www.flickr.com/search/advanced) voi laittaa rastin ruutuun kohdassa "Only search within Creative Commons-licensed content" ja "Find content to modify, adapt, or build upon", jota kautta voi löytää kuvia, joiden käyttöön kuvaajat ovat antaneet luvan. :)

      Poista
  5. Voiko tehdä parityönä? :D

    VastaaPoista
  6. Saako kohdassa yksi käyttää neljännesjuhlan areenaa ja siihen osallistuvia tribuutteja (kaikkihan ovat voittajia aiemmilta vuosilta) vai pitääkö olla nimenomaan aiemmista nälkäpeleistä + voittaja omalla areenallaan? Muotoilinko kysymyksen tarpeeksi selkeästi :D

    VastaaPoista
  7. milloin gaala tarkemmin ottaen on? pvm ja aika? on muutes ihana kisa :* kiítoksia <3 pus<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa en edes tiedä, mutta päivä on 19.11. :)

      Poista
  8. Ai saako valita vain yhden noista neljästä vaihtoehdoista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tehdä vaikka noista kaikistakin, siinähän tulee paremmat voittomahdollisuudetkin, jos tekee useamman työn. :)

      Poista