tiistai 30. syyskuuta 2014

Lorden Yellow Flicker Beat suomennettuna - päivitetty 3.10.2014


Lorden soundtrackbiisi Yellow Flicker Beat ilmestyi eilen ja ainakin itse olen kuunnellut sitä tänäänkin jatkuvasti. Siinä on hienot, oman Matkijanärhemme Katnissin näkökulmasta kirjoitetut sanoitukset, jotka löytyvät kokonaisuudessaan täältä. Sen sijaan alta voit lukea ne vapaasti suomennettuna! Olen laittanut suomennokseen myös pari vaihtoehtoista käännöstä, kun en ollut aivan varma merkityksestä.

Olen marmorista leikattu prinsessa,
myrskyä sileämpi
Ja arvet, jotka merkitsevät ruumistani,
ne ovat hopeaa ja kultaa
Vereni on tulva rubiineja,
jalokiviä
Se pitää suoneni kuumina,
tuli on löytänyt kodin minussa
Liikun läpi kaupungin,
olen hiljainen kuin taistelu

Ja kaulakoruni on köyttä, 
solmin sen ja avaan sen
Ja ihmisemme puhuvat minulle,
mutta mikään ei koskaan mene perille
Niin ihmiset puhuvat minulle,
ja kaikki äänet vain polttavat reikiä
Olen saanut siitä tarpeekseni (ooh)

[kertosäe]
Tämä on sen alku, 
miten se kaikki loppuukaan
Heillä oli tapana huutaa nimeäni,
nyt he kuiskaavat sen
Lisään vauhtia ja tämä on
punainen, oranssi, keltainen lepattava/värisevä biitti,
joka kipinöi sydämestäni
Me olemme alussa,
värit katoavat
En koskaan katso tähtiä,
täällä alhaalla on niin paljon
Joten yritän vain pysyä niiden perässä
Punainen, oranssi, keltainen lepattava/värisevä biitti,
kipinöi sydämestäni

Unelmoin koko vuoden,
mutta ne eivät ole ihanan laisia
Ja väristykset kulkevat alas lapaluitani
tuplanopeudella

Ja nyt ihmiset puhuvat minulle,
livahdan nyt pois ulottuvilta
Ihmiset puhuvat minulle,
ja kaikkien kasvot sumenevat
Mutta minulla on sormet solmittuna yhteen
ja tein pienen vankilan 
Ja lukitsen sisään kaikki,
jotka ikinä koskivatkaan minuun
Olen saanut siitä tarpeekseni (ooh)

[kertosäe]

Oh oh oh
Ja tämä on punainen, oranssi, keltainen lepattava/värisevä biitti,
joka kipinöi sydämestäni
Oh oh oh
Ja tämä on punainen, oranssi, keltainen lepattava/värisevä biitti,
joka kipinöi sydämestäni
Oh oh oh
Ja tämä on punainen, oranssi, keltainen lepattava/värisevä 
biitti-biitti-biitti-biitti

Katnissin italialaisen CIAK-lehden kannessa

Jennifer Lawrence nähdään Katnissina italialaisen CIAK-lehden lokakuun numeron kannessa. Lehdessä Jennifer puhuu kahden tulevan Matkijanärhi-elokuvan synkkyydestä. Lehteä ei myydä Suomessa, mutta katsotaan jos nettiin tulisi skannaukset siitä sekä englanninkielinen käännös haastattelusta!


Lähde

Peeta uudessa still-kuvassa

Viimeisiä viedään jo, sillä nyt on kahdeksas ja viimeinen päivä, jona uusia still-kuvia julkaistaan Instagramissa. Ja mitä saimme tällä kertaa? Peetan!


Capitolin uusin ase

Jos kuvien julkaisu menee kuten on aikaisemminkin mennyt, ensi yönä ilmestyy vielä ainakin yksi kuva.

Uusimmassa still-kuvassa Presidentti Snow

Uusimmassa instagramissa julkaistussa still-kuvassa on Donald Sutherland presidentti Snow'na.

 

"Capitolin ankara diktaattori"

maanantai 29. syyskuuta 2014

Lorde puhuu Yellow Flicker Beatistä ja soundtrackistä


Lorden Yellow Flicker Beat, joka on Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin ensimmäinen single, julkaistiin muutama tunti sitten ja nyt radiokanava KROQ on julkaissut haastattelun, jossa Lorde puhuu kappaleesta sekä ylipäänsä soundtrackistä. Tämä haastattelu sisältää juonipaljastuksia niille, jotka eivät ole lukeneet Matkijanärheä!
 Tämä vuosi on ollut pyörremyrkyä 17-vuotta vanhalle muusikolle, joka on äskettäin ottanut itselleen myös uuden tehtävän: elokuvasoundtrackien kokoaminen. Lorde pisti myös kynän paperille ja loi oman kappaleen soundtrackille, otsikolla "Yellow Flicker Beat".
"Periaatteessa kirjoitin koko kappaleen erityisesti elokuvalle, se ei ollut jotakin, mitä minun olisi aikaisemmin pitänyt luonnostella. Luin kirjat uudelleen ja halusin vain tutkia kaikkea, mitä Katniss tuntee tässä elokuvassa ja mitä kaikkea hullua tapahtuu. Yksi kirjassa tapahtuneista asioista, joka tuntui minusta hullulta käännekohdalta, on kun hänen paras ystävänsä Peeta yrittää tappa hänet, hänet on aivopesty ja hän yrittää kuristaa hänet. Se vain tuntui joltakin niin peruuttamattomalta ja joltakin, josta hahmot eivät vain voineet kääntyä takaisin. Minusta tuntui, että Katniss oli kuin 'okei, kerään nimiä. Tulen vuodattaakseni verta. Ette tee tällaisia asioita ystävilleni ja perheelleni ja pääse pälkähästä.' Halusin vain tehdä jotakin tavallaan synkkää ja vainoavaa."
"Se on outoa, koska kaikki mitä tämä hahmo voisi ajatella tai tuntea on jo tavallaan edessäsi kirjassa. Siinä ei voi ottaa niin monia harppauksia, siitä tulee sinun kappaleesi eikä hänen kappaleensa, joten siinä piti ehdottamasti pysyä tietyssä mielentilassa ja vain ajatella 'Mitä Katniss tekisi?', mutta hän on on mahtava hahmo, jolle kirjoittaa ja se oli mahtava kokemus. Ei olisi voinut olla parempaa hahmoa, jonka näkökulmasta kirjoittaa.
 Nälkäpeli - Matkijanärhi, osa 1:n soundtrackin kokoamisesta:
"Minua lähestyttiin soundtrackin kokoamisen merkeissä muutama kuukausi sitten ja ajattelin, 'ok, tämä kuulostaa tosi hauskalta, mutta tosi vaikealta...mikä oli aika paikkaansapitävää. Se on ollut hullu prosessi, super intensiivistä."
"Kukaan ei anna jollekin satunnaiselle uusiseelantilaiselle 17-vuotiaalle mahdollisuutta tehdä suuren budjetin elokuvan soundtrackiä... Se on ollut tosi siistiä ja olen niin iloinen tästä mahdollisuudesta."
"Olen niin innoissani siitä, että ihmisistä on ok antaa minulle tällaisia vastuutehtäviä ja se auttaa minua kasvamaan. Se antaa minulle erilaisia kokemuksia, joita minulla ei muuten vain olisi, joten, tiedäthän, olen niin onnellinen. Se on niin mahtavaa. Olen niin onnekas."
Audion koko Lorden haastattelusta voi kuunnella täällä. Lorde puhui lisäksi Jennifer Lawrencesta, joka tekee hänestä mahtavaa työtä ja helpotti hänen omaa musiikin kirjoitustyötä. Hän puhuu myös soundtrackin tyylistä ja kertoo sen olevan hyvin monipuolinen. Sillä on mukana aivan uusia nimiä sekä legendoja. Joitain artisteista/bändeistä tullaa paljastamaan pian! Hän kertoo myös olleen mahtavaa voida kuunnella Taylor Swiftin Nälkäpelin soundtrackillä olleita biisejä enne tämän projektin aloittamista. Lorde uskoo myös, että Yellow Flicker Beat kuullaan Matkijanärhi osa 1:n lopputeksteissä, kuten "Safe & Sound" Nälkäpelissä.

Lähde

Uusimmassa still-kuvassa presidentti Coin

Tämän kertaisessa Instagramissa julkaistussa still-kuvassa nähdään Julianne Moore presidentti Alma Coinina!


Julianne Moore muuntautuu vyöhykkeen 13 pelottomaksi johtajaksi presidentti Coiniksi.

Kuuntele: Lorden Yellow Flicker Beat

Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin ensimmäinen single, Lorden Yellow Flicker Beat, julkaistiin juuri! Mitäs tykkäätte?

Uusi still-kuva Effiestä

Uusimmassa instagramissa julkaistussa still-kuvasssa esiintyy siis "Elizabeth Banks näyttäen naisen huippumuodin takana Effie Trinketinä."

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Yellow Flicker Beat julki huomenna klo 18


Lorde on julkaissut Twitterissään Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin ensimmäisen singlen Yellow Flicker Beatin julkaisuajan! Viime maanantaina saimme jo tietää, että se ilmestyisi 29.9. eli huomenna, mutta tarkka aika oli kysymysmerkkinä ja se kerkeäisimmekö me täällä Suomessa kuulemaan sen maanantaina puolella. Vastaus on kyllä! Biisi julkaistaan huomenna klo 18:00 Suomen aikaa!

Haymitch ja Messalla uusimmissa still-kuvissa

Nälkäpelin Instagramissa on jälleen julkaistu ahkerasti uusia still-kuvia Matkijanärhi osa 1:stä ja tällä kertaa niissä ovat Katnissin ja Peetan mentori Haymitch Abernathy sekä alunperin Capitolista kotoisin oleva kapinallinen Messalla.


Woody Harrelson nousee Capitolia vastaan Haymitch Abernathyna.


Mikään ei estä Messallaa saamasta kuvaa.

Kolmas pätkä Lorden Yellow Flicker Beatistä


Lorde julkaisi eilen toisen pätkän Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin ensimmäisestä singlestä Yellow Flicker Beatistä ja jo nyt hän julkaisi jatkoa! Tiedämme nyt kaikkiaan tämän verran sen alusta:

Olen marmorista leikattu prinsessa,
sileämpi kuin myrsky

Ja arvet,
jotka merkitsevät vartaloani,
ne ovat hopeaa ja kultaa

Vereni on tulva
rubiineja,
jalokiviä

Maanantaina pääsemme kuulemaan koko biisin kokonaisuudessaan!

lauantai 27. syyskuuta 2014

Egeria, uusi lisäys presidentti Snow'n lähipiiriin


Trailerissa presidentti Snow'n rinnalla nähdään kaksi tuntematonta, joista toinen paljastui jo aiemmin uudeksi hahmoksi Antoniukseksi. Nyt Capitol Couture esittelee Egerian, Capitolin ministerin ("Minister of Affairs").
Vasta valitun Capitolin tietoministeriön johtajan Egerian tehtävä ei ole pieni. Nuori hallituksen haara, CMI:n tehtävä on parantaa koko Panemin toimivuutta keräämällä tietoa ja analysoimalla. Osasto ulottuu Capitoliin ja kaikille vyöhykkeille ja vaikka Egeria delegoi osaavasti, hän on viime kädessä vastuussa siitä, että alueet toimivat yhdessä äärimmäisen tehokkaasti. Vyöhykkeen 2 edellisenä työtoimen ohjaajana Egeria tuntee johtamisen. Hänen uuden asemansa sisältämä esillä olo on sen sijaan eri asia.
"Julkisuudessa olemiseen kuuluu tietty määrä paineita, joten yritän johtaa esimerkilläni kaikissa asioissa. "Yksi Panem"-mielentilassa eläminen on aina painopisteenäni - me voimme tehdä todella hämmästyttäviä asioita yhdessä. Uskon siihen koko sydämestäni." 
Olenko se vain minä vai kuulostaako tämäkin teistä Capitolin propagandalta?

Päivän still-kuvissa Plutarch Heavensbee ja Gale

Tänään Instagramissa ilmestyneissä uusimmissa still-kuvissa nähdään Plutarch Heavensbee sekä Gale Hawthorne. Plutarchin kuvaa on surullista katsoa, sillä häntä näytellyt Philip Seymour Hoffman kuoli aikaisemmin tänä vuonna. :(


Aina askeleen edellä.


Muistaen kotiaan, jonka hän menetti vyöhykkeen 12 raunioissa.

Finnick uusimmassa still-kuvassa

Uusimmassa instagramissa julkaistussa still-kuvassa esiintyy siis Finnick Odair matkijanärhi osa 1:ssä. Kuvateksti kertoo Finnickin olevan "tunteellinen Nälkäpelin voittaja".

perjantai 26. syyskuuta 2014

Lorde paljastaa lisää sanoituksia soundtrack-kappaleestaan

Lorde on julkaissut Twitterissä kuvan, jossa hän paljastaa lisää Matkijanärhi osa 1:n ensimmäisen singlen sanoituksista. Aikaisemmin hän paljasti samalla tavalla biisin Yellow Flicker Beat ensimmäiset sanat samalla tavalla ja ne kuuluivat I'm a princess cut from marble, smoother than a storm eli vapaasti suomennettuna "Olen marmorista leikattu prinsessa, sileämpi kuin myrsky." Biisi jatkuu seuraavasti:


Ja arvet, jotka merkitsevät vartaloani, ne ovat hopeaa ja kultaa

Lorden Yellow Flicker Beat julkaistaan maanantaina 29. syyskuuta!

Uusi hakkerointimahdollisuus auennut mobiilisivulla


Noin kuukausi sitten alkunsa sai mobiilisivu m.district.co.in, jonka kautta oli mahdollisuus hakkeroida TheCapitol.PN. Nyt sivulle on avattu uusi hakkerointimahdollisuus! Se toimii samalla tavalla kuin ensimmäinenkin, alla ohjeet ensimmäistä hakkerointia koskeneesta postauksesta:
Aloita menemmällä osoitteeseen m.district13.co.in mobiililaitteellasi. Jos tämä ei toimi, kokeile osoitetta m.district13.co.in/signin. Kun olet päässyt sivulle, yhdistä Facebookiin tai Twitteriin. Seuraavaksi avaa thecapitol.pn tietokoneellasi ja kirjoita oikeasta yläkulmasta löytyvä "session code" mobiilisivulla näkyvään ruutuun. 
Paina vasemmallaa toisena olevaa ruutua (hack discovered) ja etenet ruutuun, jossa pyydetään ensimmäisenä lukitsemaan näyttö pystyasentoon. Paina "initiate" ja pääset varsinaiseen hakkerointiin, jossa  turkoosi viiva pitäisi saada pysymään kapean alueen sisällä. Seuraa samalla thecapitol.pn:ää tietokoneellasi, sillä hakkeroinnin edistyminen näkyy siellä!
Tällä kertaa hakkerointia paljastaa todellisia "Capitol Concerns"-viestejä, joiden Capitol on varmasti toivonut pysyvän piilossa. Tämä ei kuitenkaan ole ainut tapahtuva asia, vaan menemällä tietokoneellasi osoitteeseen district13.co.in, näkyviin tulee seuraavanlainen viesti kapinallisilta:
"Olemme totuuden etsijöitä. Olemme Matkijanärheen uskovia. Vyöhykkeemme palavat, mutta kestämme lieskat. Ja me taistelemme jopa sen jälkeen, kun sydämemme ovat pysähtyneet. Capitol saa tuntea raivomme. Ja pian se saa tuntea sinun [raivosi]."
Kun tällä ruudulla liikutat hiirtäsi neliöiden päällä, löydät kaksi sellaista, jotka muuttuvat vihreiksi. Näiden kautta löydät kapinallisten piilotettua dataa. Toinen avaa Cressidan kansion (kuva yllä) ja toinen on viesti kapinallisilta sekä "live-kuvaa", siitä mitä vyöhykkeillä todella tapahtuu.


Itse en ole vielä saanut hakkerointia suoritettua, joten en valitettavasti osaa auttaa, jos tämän kanssa tulee ongelmia. Itselläni ongelmana on, että koneen ja kännykän synkronoinnissa on ilmeisesti jotain vikaa, sillä mobiilisivulla pääsen kyllä pitämään viivaa vaaditulla alueella, mutta edistymiseni ei näy koneellani. Tätä täytyy kokeilla myöhemmin uudestaan!

Print screeneistä kiitos Down with The Capitolille

Boggs uudessa still-kuvassa

Ja uutta kuvaa pukkaa! Uudessa Instagram-kuvassa nähdään Mahershala Ali Boggsin roolissa. Kuvatekstin mukaan Boggs on "Vyöhykkeen 13 oikea käsi".

Uusi still-kuva Polluxista

Olemme jälleen saanut uuden kuvan Nälkäpelin viralliselle Instagram -käyttäjälle, ja tällä kertaa kuvassa nähdään Elden Henson Polluxina, "äänettömänä kapinallisena".

torstai 25. syyskuuta 2014

Paljon uutta sisältöä TheCapitol.PN:ssä


Capitolin propaganda iskee jälleen, kun TheCapitol.PN:ään on ilmestynyt uutta sisältöä! Sivulta löytyy "Vyöhykkeiden sankareiden" (muistatteko heidät?) haastattelu Caesar Flickermanin kanssa sekä uusi still-kuva tästä (yllä), oikeita uutisia ja videoita naamioituna Panemin tapahtumiksi jne. Klikkaamalla tästä pääset lukemaan Vyöhykkeiden sankareiden haastattelun ja tutkailemaan muuta uutta sisältöä!

Lisäksi on julkaistu video, jossa Capitol TV pahoittelee lähetyksissä olevia katkoksia, jotka johtuvat "uuden turvajärjestelmiä vahvistavan systeemin testaamisesta." Beetee ja kapinalliset aiheuttaneet hieman ongelmia? ;)

Castor uudessa still-kuvassa

Tämän päivän Instagram-kuvassa nähdään Wes Chatham Castorina, joka on kuvan mukana olleen tekstin mukaan "kapinallinen linssin takana". Hänhän onkin alun perin Capitolista kotoisin ja osa Cressidan ohjaamaa kuvausryhmää.

Pukusuunnittelija Judianna Makovsky kertoo Katnissin metsästystakin suunnittelusta

Nälkäpelin pukusuunnittelija Judianna Makovsky istuutui alas Fast Companyn haastateltavaksi ja puhui elokuvia varten suunnittelemistaan vaatteista. Hänen töistään 150 kappaletta on esillä 2. lokakuuta aukeavassa näyttelyssä Hollywood Costume Exhibitionilla Los Angelesissa mukana on myös Katnissin metsästystakki.

"Kun aloimme suunnitella Katnissin metsästysasua, yritimme noudattaa tarkasti kirjan kuvausta. Kirjassa hänen takkiaan kuvataan hänen isänsä vanhaksi metsästystakiksi. Saimme inspiraatiota amerikkalaisista kaivostyöläisvaatteista sekä tutkimme myös nahkatakkeja 30-luvulta 50-luvulle. Mutta ensimmäinen takki jonka teimme nahkasta ei näyttänyt hyvältä. Koska sen oli tarkoitus olla hänen isänsä, se oli ylimitoitettu ja aivan liian iso ja kömpelö. Se esti häntä ampumasta jousipyssyllä. Joten lopuksi testattuamme sanoin: "Luulen että meidän pitäisi tehdä takki joka todella istuu hänelle." Tiesin että superfanit saattaisivat pettyä, mutta filmaattisessa, realistisessa mielessä, ylisuuri takki ei vain toiminut."

Uusi still-kuva Caesar Flickermanista

Nälkäpelin virallisella instagram-tlillä julkaistiin yöllä uusi still-kuva Caesar Flickermanista matkijanärhi osa 1:ssä.Tämä on kolmas päivä kahdeksasta, joina meille on luvattu uutta kuvasisältöä.
 
"Capitolin ääni..."

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Uusi kuva Beeteestä Matkijanärhi osa 1:ssä

Instagramissa julkaistaan 8 päivän ajan uusia still-kuvia Matkijanärhi osa 1:stä ja näin toisena päivänä saimme kuvan Jeffrey Wrightista Beeteenä!


"Nerokas mieli vyöhykkeen 13 aseistuksen takana..."

Lisää instagram sisältöä- kuvia Cressidasta

Viime yön ja illan aikana nälkäpelin viralliselle instagram-tilille on imestynyt kaksi kuvaa Cressidasta. 
 
 "Puolusta vapauttamme"
 Ja kuvatekstissä lukee "jos me julistamme vapautemme, Capitol romahtaa."
"Capitolin kansalainen kääntyi vyöhykken 13 kapinallikseksi"

tiistai 23. syyskuuta 2014

Uutta sisältöä instagramissa - ja lisää tulossa

@Thehungergames  julkaisi tänään instagramissa uuden still-kuvan Galesta, kuvatekstissä "metsästäjästä sotilaaksi".
Samoihin aikoihin nälkäpelin virallinen twitter-tili lupasi twiitissään uusia kuvia instagramiin  seuraavina kahdeksana päivänä. 
Innolla odotan minkälaista sisältöä sinne julkaistaan, ja ihmettelen miksi juuri kahdeksaksi päiväksi? Tapahtuuko sen jälkeen (1. lokakuuta) jotain erikoista?
Mitäs te ajattelette tästä?

maanantai 22. syyskuuta 2014

Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin ensimmäinen single ilmestyy 29. syyskuuta

Lorde julkisti vähän aikaa sitten, että hänen biisinsä Yellow Flicker Beat, joka on Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin ensimmäinen single, ilmestyy 29. syyskuuta eli tasan viikon päästä! Alla näette myös singlen kansikuvan. Millaista biisiä odotatte Lordelta?

lauantai 20. syyskuuta 2014

Willow Shields puhuu suhteestaan Jennifer Lawrenceen

Willow Shields puhui InStylen haastattelussa suhteestaan näyttelijäkollegaansa ja roolihahmonsa isosiskoa näyttelevään Jennifer Lawrenceen.

"Hän on tehnyt mahtavaa työtä kannustaessaan minua tavalla, joka auttaa pitämään elämäni tasapainossa pysymällä reliastisena kuten hänkin on," Willow kertoi. "Jenillä on Oscar ja hän on yksi maailman kuuluisimmista ihmisistä, mutta silti hän on erittäin nöyrä ja maanläheinen. Hän todellakin opetti minut pysymään sellaisena."

Jen on myös näyttänyt Willowille esimerkkiä keskittyneellä työmoraalillaan.

"Ihmiset puhuvat aina siitä kuinka Jen on niin hauska, ja hän onkin. Hän keventää vakavien kohtausten kuvauksia hyvällä tunnelmalla. Mutta he eivät näe sitä, kun sanotaan 'action', hän on tosissaan työssään ja kuvaa hahmoaan oikein. Rakastan tätä hänessä — on innostavaa että hän voi tasapainottaa hauskanpitoa ollessaan samalla myös vakava."

Jenniferin ja Willowin jo valmiiksi läheinen suhde myös vahvistui Matkijanärhen kuvaamisen aikana.

"Hän todella on kuin sisko minulle, ja kun äitini ei ole matkustamassa kanssani, hän on kuin äiti minulle. Hän on minua kohtaan suojeleva, ja jotenkin suhteemme on tiivistynyt entisestään Matkijanärhen kuvauksissa, jonka en edes tiennyt olevan mahdollista!"

torstai 18. syyskuuta 2014

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Video: Jimmy Kimmelin markkinointikampanja Matkijanärhelle

Jimmy Kimmel on julkaissut hauskan videon, joka hänen mukaansa on sellaisille ihmisille suunnattuna traileri, jotka "eivät välttämättä ole kiinnostuneita toisiaan murhaavista lapsista." Katsokaa video alta tai täältä ja kertokaa, mitä mieltä olette tästä. :D


Lähde

Audio: Trailerin taustamusiikki, Brand X Musicin Auryn

Alta tai tästä voit kuunnella Matkijanärhi osa 1:n taustalla soineen eeppisen kappaleen, Brand X Musicin Aurynin! Nälkäpeli-elokuvien trailerien taustalla on aivan poikkeuksetta ollut aivan mieletöntä musiikkia.

Sysimarjalaisten ajatuksia Matkijanärhi osa 1:n trailerista


Maanantaina Lionsgate julkaisi viimein Matkijanärhi osa 1:n odotetun trailerin ja nyt kun suurimmat tunnekuohut on saatu taltutettua, me Sysimarjan ylläpitäjät paljastamme omat ajatuksemme siitä! Olemme tuoneet ajatuksemme esille vähän eri tavoin, mutta luvassa on mielenkiintoista luettavaa - toivottavasti? :D Toivon myös, etteivät nämä ole liian pitkiä, ainakin allekirjoittanut olisi nimittäin voinut kirjoittaa vähintään tuplasti enemmän...
Miran vaivoin hillittyä fanityttöilyä:
Ensimmäinen reaktioni oli paras. traileri. ikinä! Enkä peräänny tästä yhtään, koska jos olemassa on parempi traileri, se on melko varmasti joku Vihan liekkien trailereista. Mutta ajatukset eivät kulje takapakkia nyt yhtään, katse on eteenpäin Matkijanärhessä! 
Olen erittäin iloinen siitä, että trailerissa nähdään niin monia hahmoja, vaikka ihan pikaisestikin. Haymitch, Effie, Finnick, Cressida, Plutarch, Beetee, presidentti Coin… ja Peeta! Peeta-parka, Capitolin pelinappulana. Ja Katniss, kun hän näkee, että Peeta on elossa. Ah, Jennifer Lawrence välittää koko trailerin aikana niin paljon eri tunteita ja niin täydellisesti, että se on ihan uskomatonta! Oscarin arvoinen suoritus jälleen kerran, jos vain Akatemia viitsisi edes harkita nuorille aikuisille suunnattuja elokuvia, jotka ovat osa menestyssarjaa. Toinen mainittava näyttelijä on Donald Sutherland, joka näyttää presidentti Snow’na aivan karmivalta ja täysin kidutukseen kykenevältä! Hrrrr… 
Vaikka traileri on verrattain lyhyt, alle 2 minuuttia, siinä nähdään tosi paljon. Paljon eri hahmoja, paljon toimintaa ja tunteita, monia eri tilanteita. Siinä on myös kohtia, jotka aiheuttavat kysymyksiä. Mitä on meneillään, kun ihmisjoukko kävelee kohtia valaistua kaupunkia, todennäköisesti Capitolia? Entä murtuva pato? Mihin sijoittuu? Vyöhykkeelle 2 vai jonnekin muualle? Yksi pätkä aiheuttaa minussa suurta intoa: pääsemme näkemään Peetan pelastusoperaation! Se, että elokuvassa voidaan näyttää muitakin kuin Katnissin ympäröimiä tapahtumia, lisää varmasti elokuvan toiminnallisuutta. Niinpä uskon, että niillä jotka ovat epäileväisiä Matkijanärhen jakamisen suhteen, ei ole huolen häivää! Minun luottoni Francis Lawrenceen ja koko tuotantotiimiin on kova! 
En malta odottaa! ”Asiat, joita eniten rakastamme, tuhoavat meidät.” Olen siitä elävä esimerkki sitten marraskuussa, kun katson itkevänä hermorauniona jälleen yhtä lempikirjaani tuotuna valkokankaalle. 
Juulian täydellinen tiivistelmä:
En olisi koskaan uskonut kuinka vaikeaa on analysoida vain vajaa kaksi minuuttia kestävää traileria, mutta sekin tuli nyt nähtyä. 
Lyhyesti tiivistettynä ja niin kliseiseltä kun se kuullostaakin, traileri sisälsi vajaa kaksi minuuttia täydellisyyttä. Täydellinen on oikea adjektiivi, mikäli saisin käyttää trailerin kuvailemiseen vain yhtä sanaa. Niin paljon tapahtumia ja tunnetta tiivistettynä lyhyeen klippiin. Jo pelkkä Lionstagen logo sai aikaan kylmiä väreitä, joten ajatus siitä että parin kuukauden päästä näkee elokuvan kokonaisuudessaan saa perhoset lentelemään vatsassa. Jennifer todisti jälleen olevansa juuri se oikea Katnissin rooliin, sillä pelkkä "You're alive" sai ainakin oman sydämeni hajoamaan tuhanneksi palaseksi. 
Matkijanärhen traileri poisti viimeisetkin epäilykset siitä, voisiko mikään elokuva olla parempi kuin Vihan liekit. Uskon nimittäin aidosti siihen, että Matkijanärhi ylittää jokaisen odotukset - olkoot ne kuinka suuria tahansa.
"It's the things we love most that destroy us." 
 Beylan syvällisempi näkökanta:
"En ikinä halunnut olla peleissä. Halusin vain pelastaa siskoni ja pitää Peetan elossa"
Kuinka paljon tunnetta Jennifer saakaan muutamaan lauseeseen.
107 sekuntia jotka saivat tuhannet fanit kananlihalle ja kyyneleet heidän silmiinsä.
On uskomatonta kuinka paljon elokuvasta saa tiivistettyä pieneen traileriin. Siinä on pelkoa, vihaa, rakkautta, tuskaa, toivoa ja rohkeutta.
"Yhden rohkeus muuttaa maailman."
Mitä on rohkeus? Rohkeus on pelkojen voittamista rakkaimpiensa vuoksi. Ilman pelkoja ei olisi myöskään rohkeutta.
Katniss pelkää. Hänellä on syytäkin pelätä. Etenkin vihan liekeissä tulee hyvin esille, kuinka hän epätoivoisesti yrittää miellyttää Capitolia pitääksensä rakkaansa turvassa. Matkijanärhessä hänen on voitettava pelkonsa, ja taisteltava Capitolia vastaan. Se on Katnissin viimeinen mahdollisuus pitää hänen rakkaat elossa. Paitsi enää ei ole kyse vain hänen läheisistään, vaan kaikista Panemin kansalaisista.
"Peeta pelastetaan heti mahdollisuuden tullen tai saatte etsiä toisen Matkijanärhen!"
Kun Peeta on Capitolissa, yleisö odottaa "Evethornea". Mutta trailerilla ei edelleenkään juuri näytetä Galea. Katnissin suhdetta Peetaan taas korostetaan. Koska Katniss ei voi ajatella Galea kun Peeta on vankina Capitolissa. Katniss on levoton, hän ei tiedä mitä Peetalle tehdään. 
"Asiat, joita rakastamme eniten, tuhoavat meidät."

Kertokaa ihmeessä vielä omia ajatuksianne kommenteissa tai chatissä! :)

tiistai 16. syyskuuta 2014

Lisää kuvia The Hunger Games Exclusivesta

The Hunger Games Exclusiveen ilmestyi eilen paljon uusia kuvia, joista osan postasin jo eilen ja tässä tulee loputkin! Kuvat saa suuremmaksi klikkaamalla.












The Hunger Games Exclusive: Liam Hemsworthin haastattelu

Eilen ilmestyneen trailerin lisäksi meitä faneja hemmoteltiin myös uusilla pitkillä TheHungerGamesExclusive -haastatteluilla, ja tässä niistä Liam Hemsworthin oma vapaasti suomennettuna!


Joten, Gale todellakin astuu esiin Matkijanärhessä. Miltä se tuntuu?

"Mahtavalta. Kahdessa ensimmäisessä elokuvassa on vain kyse Galesta hillittynä ja tuntemassa itsensä avuttomaksi. Hän ei päässyt sinne (areenalle) tai tukemaan Katnissia pelien aikana, mikä oli turhauttavaa. On kiva pystyä seisomaan ja tekemään jotakin liittyen Panemissa tapahtuviin levottomuuksiin."

Oletko jo odottanut tätä hetkeä?

"Todellakin. Jokin mikä minua on aina resonoinut Galessa on se, että hän on niin intohimoinen. Hän uskoo hyvään moraaliarvoon sekä syyn takana seisomiseen."

Hän on myös vahvasti kostonhaluinen. Kuinka tämä vaikuttaa hänen suhteeseensa Katnissin kanssa?

"He kiistelevät paljon. Hän (Gale) on nähnyt niin paljon kamalia asioita tapahtuvan Vyöhykkeelleen, kaikille Vyöhykkeille. Hän on kyllästynyt. Hänellä on tunnelinäkö ja hän on hiukan katkera. Katniss on vähän avoinmielisempi."

Mutta Katnissin täytyy ryhtyä kasvoiksi -ja ääneksi- kapinalle. Kuinka Gale auttaa häntä tekemään sen?
"Ensimmäiseksi, olen osa joukkoa joka levittää kapinaa. Mutta oikeasti, kyse on vakuuttaa hänet (Katniss) seisomaan kapinan vierellä ja olemaan sen kasvot. Gale ja Katniss ovat tunteneet toisensa koko ikänsä ja heillä on paljon rakkautta toisiaan kohtaan. Mutta heidän välisensä ero on että nyt Gale ei näe ketään kuka tekee töitä Capitolin kanssa syyllisenä. Katnissilla ei ole sellaisia silmälappuja."

Matkijanärhi tapahtuu Vyöhykkeellä 13. Kuvaile sitä omien silmiesi läpi.

"Vyöhyke 13 on salainen maanalainen asevoimien päämaja, mikä oli alunperin pommitettu - ja kaikki muut Vyöhykkeet, jopa Capitol, luuli että se oli lopullisesti poissa. Se on synkkä ja tuntuu todella ahtaanpaikankammoiselta. Matkijanärhen ensimmäisessä osassa on myös kohtaus missä noukimme Katnissin kelloareenalta."

Tuntuuko tämä elokuva vieläkin suuremmalta kuin Nälkäpeli: Vihan Liekit?

"Kyllä. On niin paljon toimintaa ja kohtaukset ovat uskomattomia. Saatte nähdä enemmän Panemia ja siistejä Vyöhykkeitä jotka eivät olleet mukana kahdessa elokuvassa."

Nyt Gale on enemmänkin sotilas. Teitkö yhtään armeijan harjoituksia tätä elokuvaa varten?

"Tein ja se on enemminkin kuin tanssiharjoittelua kuin valmistautumista yhteen tai kahteen tiettyyn elokuvaan. Se kaikki on toistuvaa ja toistoa. Sen luulisi olevan helppoa kieriä ja sitten vain nousta ylös. Mutta jos teet sen päivässä 20 kertaa tai enemmän, se todellakin uuvuttaa sinua. Saat paljon mustelmia ja arkoja paikkoja."

Mikä kohtaus tyrmäsi sinut Matkijanärhessä?

"Kun menimme Vyöhyke 8:lle, tulimme ilmatyynyaluksella ja sairaalarakennuksen toinen puoli on liekeissä. Oikeissa liekeissä, ei visuaalisia efektejä. Siitä säteili paljon lämpöä ja olimme ehkä 40 tai 50 jalan päässä oikeista liekeistä. Näyttelijänä se helpottaa tuntea lämpö kasvoillasi."

Teetkö elokuvassa omat stunttisi?

"En ole oikeastaan käyttänyt stunttityöntelijöitä. Rakastan stunttien tekemistä. Vihaan vain kävellä pois ja antaa jonkun toisen tehdä kaiken hauskan. Se antaa minulle mahdollisuuden nähdä, mitä roolihahmoni käy läpi kohtauksessa. Tiedättehän, Josh ja Jennifer ovat käyneet ne läpi Nälkäpelissä. Nyt minäkin saan vihdoin tehdä jotain fyysistä."

Kovan päivän jälkeen, kuinka kaikki puhaltelitte höyryjä?

"Hengasimme paljon. Vähintään muutamana yönä viikossa, menimme jonkun asunnolle ja söimme lounaan tai menimme ravintolaan syömään. Jopa silloin kun kuvaamme intensiivisiä kohtauksia, olemme kaikki hyviä ystäviä ja iloisia olla siellä. Ottojen välissä nauramme ja teemme toisistamme hauskaa."

Josh Hutcherson ja Jennifer Lawrence mainitsivat tökkäyspelin, jossa tökitte toinen toisianne.
"Me kaikki käytimme sitä. Teet sormillasi ympyrän ja jos huomaat jonkun katsovan sitä, saat antaa hänelle hyvän iskun. Kutsuimme kaikki sitä "kalastukseksi" -kun sinä vain seisot siellä ja huolettomasti viittilöit ympyrän (käsilläsi). Se on extreme peli. Pitkänä päivänä se todellakin pitää sinut varpaillasi."

Se on teidän kolmas elokuvanne yhdessä. Olette varmasti jo perhe tässä asiassa.
"Olemme kuin joukko veljiä ja siskoja, jotka aidosti pitävät toisistaan. Vuosien aikana olemme kokeneet tämän kokemuksen yhdessä ja kasvanut todella paljon. Se on todella henkilökohtaista meille sekä jotain sellaista jota voimme jakaa toistemme kanssa."

Kuvasit juuri Matkijanärhi: osa 1:n ja osa 2:n putkeen. Mitä seuraavaksi?
"Minulla on muutama projekti, mutta aion ensin pitää tauon. Luulen että minun pitää kadota näkyvistä hetkeksi. Ehkä matkustaa ja surffata. Haluaisin mennä Australiaan näkemään ystäviä joiden kanssa vartuin isoksi koska se tuntuu siltä kuin en koskaan olisi lähtenytkään."

maanantai 15. syyskuuta 2014

The Hunger Games Exclusive: Jennifer Lawrencen haastattelu

Tämä on meidän Tribuuttien onnen päivä, sillä Matkijanärhi osa 1:n traileri ilmestyi viimein ja sen lisäksi The Hunger Games Exclusive on täynnä uusia kuvia sekä haastatteluja. Tässä koko Jennifer Lawrencen elokuvan kulissien takana tehty haastattelu suomennettuna!
Taistella vai paeta? Se on alkukantainen reaktiomme uhkaan. Verenpaine kohoaa. Lihakset jännittyvät. Katniss Everdeenille tämä psykologinen hyökkäys on olemisen jatkuva tila. Kapinoiko hän Capitolia vastaan vai juokseeko? "Onko hänellä tässä vaiheessa vaihtoehtoja?", kysyy Jennifer Lawrence. "Kyse ei ole enää vain hänen rakastamiensa ihmisten pelastamisesta."
Tällä hetkellä kuvaa Matkijanärhi osa 1:n kohtausta, jossa Katniss törmää pää edellä siihen todellisuuteen, jonka sai aikaan tuhoamalla areenan. Atlantan kuvauspaikalla rosoinen raunio on korvannut pommitetun vyöhykkeen 12. Hänen talonsa on yhä pystyssä pilkatakseen häntä siitä, mitä olisi voinut olla. Kamerat pyörivät, kun hän tarkastelee rikkoutunutta lasia ja sirpaleita autiossa keittiössä.
Sekuntien aikana näyttelijätär näyttää epäuskoa, katumusta ja sitten vihaa - lähes jokaista surun tasoa paitsi hyväksyntää. Kun joku huutaa, "Poikki!" Lawrence karistaa tunteet pois yhtä helposti kuin villapaidan. "Jennifer vangitsee voiman hiljaisesti, mikä on suuri osa Katnissia", sanoo ohjaaja Francis Lawrence. Kun kamerat eivät pyöri, tarina on toinen. Oscar-voittaja ei voisi olla puheliaampi. Kuvaustauolla hän istui alas puhumaan hahmonsa upeasta kehittymisestä.
Katnissin täytyy tuntua tässä vaiheessa alter egolta. 
"Oikeastaan en ole yhtään hänen kaltaisensa, mutta Katniss on unelmahahmo. Hän on vastahakoinen sankari. Hän kehittyy ja muuttuu jatkuvasti, joten vaikka näyttelen häntä neljässä elokuvassa, en koskaan tylsisty. Matkijanärhi osa 1:ssä häneltä on viety niin monia rakkaita ja hän tuntee niin paljon."
Miten näyttelet henkilä, joka on kärsinyt niin monesta konfliktista?
"En tiedä. Ehkä se tulee empatiasta tai kuvittelemisesta, miltä sen täytyy tuntua. Mutta sen voi tuntea aidosti vain muutaman oton ajan ennen kuin siitä tulee muistamista ja toistamista."
Mitä puolia omasta persoonallisuudesta tuot hahmoon?
"Minusta tuntuu oikeasti, ettei Katnississa ole paljoa minua. Toivon, että voisin olla melankolinen ja vakava ja rohkea niin kuin hän."
"Jennifer ei pidättele mitään. Hänellä näyttelijänä on Katnissin vahvuus ja rohkeus."

- Liam Hemsworth, Gale 

Mitä rakastat Matkijanärhen kuvauksissa?
"Josh ja Liam ovat parhaita ystäviäni. Ja meillä on paras tuotantotiimi, jonka olemme tunteteneet vuosia. Minun ei tarvitse esittää jotakin koko ajan, koska he tuntuvat kuin perheeltä."
Joshista puheen ollen, Matkijanärhi osa 1:ssä Peeta on vangittuna Capitolissa.
"Oh, se oli kamalaa. Ne olivat synkkiä päiviä. Minä ja Josh emme ole tehneet sitä koskaan ennen - olleet erossa tuolla tavalla. Muiden elokuvien aikana näimme toisemme joka päivä."
Nyt on vain Katniss ja Gale. Miten tämä suhde näyttää, kun Peeta on poissa?
"Se vaikuttaa heidän suhteeseensa negatiivisesti, koska Katniss ei pääse yli Peetasta eikä unohtaa, että tätä kidutetaan Capitolissa. Joten tämä haamu ahdistaa heitä. Asiat ovat niin kuin ne olivat ennen [vyöhykkeellä 12], mutta hän ja Gale ovat täysin eri maailmoissa. Heidän täytyy totutella vyöhykkeen 13 ja se on ankeaa."
Teillä on myös joitain uusia näyttelijöitä MJ-1:ssä, kuten Natalie Dormer Cressidana ja Julianne Moore Coinina.
"Tyttöjä! Jee! Se on varsinainen poikien kerho, joten rakastan sitä, että Julianne ja Natalie tulivat mukaan. Kummankin kanssa on niin hauskaa työskennellä ja on vain mukavaa, että on enemmän naisia voimallisissa rooleissa. Cressidan ja hänen tiiminsä kanssa Katniss näkee, ketkä ovat omistaneet elämänsä tälle tarkoitukselle. He lähtivat Capitolista kapinan vuoksi ja saavuttavat hänen luottamuksensa."
Entäpä Coin?
"Katnissilla ja Coinilla on mielenkiintoinen suhde, sillä heillä on hyvin samanlaisia ajatuksia siitä, millainen maailman pitäisi olla, mutta erilaisia ajatuksia miten siihen tulisi päästä. Luulen sen olevan tavallinen ongelma ihmisten kesken. Mitä keinot merkitsevät lopussa?
Matkijanärhi-kirjassa näemme Panemin vain Katnissin silmien läpi. Miten se kääntyy valkokankaalle?
"Kirjat ovat kerronnallisia, joten kaikki on Katnissin näkökulmasta. Rakastan tässä elokuvassa sitä, että Snow'n ja minun tarinan editymisen näkee erikseen. Luulen, että fanit tulevat olemaan niin innoissaan siitä, että he pääsevät näkemään mitä Capitolissa oikeasti tapahtuu."
"Katnissin roolissa on niin paljon hienovaraista monimutkaisuutta. Jennifer löytää sen vivahteet." 
-Natalie Dormer, Cressida 
Matkijanärhi on sarjan intensiivisin kirja. Mikä on sinun käsityksesi siitä?
"Kaksi ensimmäistä kirjaa sijoittuvat areenoille ja Katniss tekee hallituksen kanssa yhteistyötä selviytyäkseen. Mutta kolmannessa kirjassa kaikki huipentuu johonkin suurempaan, kapinaan. Näet kuinka voimakas yksikin ääni voi olla." 
Cinnan Matkijanärhi-puku on täysin uusi look Katnissille.
"Rakastan sitä, että on se on pelottava ja tosi intensiivinen, mutta feminiininen ja nätti samaan aikaan. Se ei ole maailman mukavin asu, mutta se on käytännöllinen. Pidän vaatteista, jotka antavat sinun tehdä työsi."
Kun kuvaukset päättyvät, mitä aiot ottaa kuvauksista muistoksi?
"Jousipyssyn! Rekvisiittamestarimme sanoi minulle, että hän voisi antaa minulle uuden sellaisen, koska niitä tehtiin useampi, mutta haluan sen, jota Katniss käyttää kuvatessamme. Se on ihan naarmuinen. Se jousi merkitsee minulle paljon." 
Oletteko innoissani siitä, että elokuvassa nähdään mitä Capitolissa tapahtuu? Masokistista tai ei, minä ainakin olen!

The Hunger Games Exclusivessa paljon uusia kuvia sekä haastatteluita


Sen lisäksi, että Matkijanärhi osa 1:n upea traileri ilmestyi äsken, The Hunger Games Exclusive on saanut paljon uutta sisältöä. Sivulta löytyy paljon uusia still-kuvia, Jennifer Lawrencen, Liam Hemsworthin ja Natalie Dormerin haastattelut sekä tietoa kapinallisista. Muutama still-kuvista jo alla, lisäilen loppujakin tähän samaan uutiseen, jos löydän ne kuvatiedostona. Käykää kuitenkin THG Exclusivessa niitä ihailemassa! :)