maanantai 6. lokakuuta 2014

Huhuja Matkijanärhi osa 1:n soundtrackin artisteista

New York postin Page Six on julkaissut artikkelin, joka kertoo huhuja Matkijanärhi osa 1:n mahdollisista artisteista ja bändeistä. Lorde on valinnut kaikki soundtrackillä esiintyvät. Artikkeli kertoo soundtrackillä olevan mm. Grace Jones, Duran Duranin Simon Le Bon, Carli XCX ja Diplo, joka on mukana Vihan liekkien soundtrackillä Sian biisissä Elastic Heart. Jutussa sanotaan myös Lorden työstäneen biisiä yhdessä Kanye Westin kanssa ja tämä biisi voi päätyä tai olla päätymättä soundtrackille.

Artikkelissa on myös lainauksia Lorden Tumblrista, missä hän on sanotut soundtrackin olevan lähestulkoon valmis. "Olemme melkein lopussa, siinä pisteessä, kun soundtrack otetaan minulta pois ja siitä tulee jotakin todellista. Mieleen tulee päivä viime vuodelta, kun [hänen albuminsa] Pure Heroine julkaistiin tässä maassa. Tunne on kuin jokin hyvin yksinäisesti työstämäni asia pyörisi kauemmas minusta, jolloin siitä tulee jonkun toisen, kaikkien."

Omasta soundtrackbiisinsä, Yellow Flicker Beatin Lorde sanoo olevan "uhrilahja soundtrackiltä, jonka toivon olevan rakastettu. Se on yritykseni päästä hänen, Katnissin, pään sisään."

Mitäs sanotte näistä huhuista? Mitä nimiä toivoisitte soundtrackillä olevan?

5 kommenttia:

  1. Tämä ei nyt liity asiaan millään tavalla mut haluisin antaa positiivista palautetta uusista ylläpitäjistä! Mahtava blogi tämä 💛

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! :) Juulia ja Beyla ovat varmasti mielissään kommentistasi. :)

    VastaaPoista
  3. Oh juu kiitos:) mahtavaa että ollaan oltu mieleisiä!

    VastaaPoista
  4. Voi, kiitos munkin puolesta :-) tosi kiva kuulla positiivistä palautetta!

    VastaaPoista