perjantai 14. elokuuta 2015

Matkijanärhi osa 2 EW:n syksyn leffaennakko-numerossa

Entertainment Weeklyn Fall Movie Preview-numero ilmestyi tänään ja siitä löytyy pieni juttu Matkijanärhi osa 2:sta, mikä keskittyy Capitolin toteuttamiseen. Juttu sisältää myös yhden uuden still-kuvan!

Kuvassa Jackson, Katniss, Finnick, Messalla, Cressida, Castor ja Pollux holon ympärillä.
"Nälkäpelin viimeisessä osassa Katniss vie taistelun Panemin hallintoalueille, joita ei ole aikaisemmin nähty valkokankaalla. 'Emme ole aikaisemmin viettäneet näin paljon aikaa Capitolissa', sanoo ohjaaja Francis Lawrence. 'Joten meidän piti keskittyä siihen, miten toteuttaisimme sen.' Tässä miten suunnittelijatiimi rakensi piirrustukset hyökkäyksen kohteena olevasta kaupungista."
"3D-hologrammi, jota Katniss ja hänen kapinallisystävänsä käyttävät reitin suunnittelussa presidentti Snow'n kartanolle, saattaa tuntua hieman...ranskalaiselta. 'Kuka vain, joka todella tuntee Pariisin, löytää kartasta sektoreita, jotka näyttävät hyvin tutuilta', ohjaaja Lawrence sanoo. Leveät kadut ja selvät alueet eivät kuitenkaan auta Katnissia paljon. 'Reitti on armottomasti ansoitettu.'"
"Rakennusten ulkonäköä varten palaava tuotantosuunnittelija Philip Messina sai inspiraantiota neuvostoajoilta. 'Sellainen arkkitehtuuri oli ominaista diktatuurisessa hallinnon alla', hän sanoo. 'Se tuntui voimakkaalta ja massiiviselta, mutta siinä oli myös koristeellinen elementti.'"
 "Nämä arkkitehtuuriset suunnitelmat presidentti Snow'n puhujakorokkeesta ovat olleet hyödyllisiä vuosien aikana. Vanerista ja styroksista tehty rakennelma tuhottiin aina jokaisen elokuvan jälkeen. 'Olemme rakentaneet ja rakentaneet sen uudelleen monia kertoja', Messina sanoo. 'Se on kuin rakentaisi taloa.'"
Kiitokset Mockingjay Sourcelle skannauksista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti